Mrs Designer

Design kuuluu kaikille

 

Taide on varsin laaja konsepti, joka kattaa monenlaiset eri osa-alueet. Viime vuosikymmeninä erityisesti design eli suomalaisittain suunnittelu on ollut merkittävässä asemassa monella eri saralla, oli kyse sitten muodista vaatteissa, autoissa, arkkitehtuurissa, sisustuksessa ja oikeastaan hyvin monessa muussakin asiassa. Designia eli suunnittelua voi opiskella varta vasten useassakin arvostetussa oppilaitoksessa sekä meillä Suomessa että maailmalla, mutta loppujen lopuksi kenellä tahansa on edellytykset upean designin luomiseen. Ei voida sanoa, että on ainoastaan yksi ja ainoa oikea tapa luoda designia, sillä kaikilla meistä on niin eri näkemykset siitä, mikä miellyttää omaa silmää. Tämän näkee esimerkiksi siinä, millaisia tatuointeja me itsellemme hankimme. Jotkut hankkivat näyttävän ja yksityiskohtaisen pääkallotatuoinnin, toiset pienen ja suloisen kolibrin, jotkut taas kauniisti kirjoitetun ja itselle merkityksellisen tekstin ja jotkut eivät hanki tatuointia lainkaan!

Tämä sivusto on aiemmin ollut Mrs Designerin käytössä eräänlaisena portfoliona, jossa on esitelty hänen taidonnäytteitään. Niihin kuuluvat esimerkiksi erilaiset grafiikat, mainosprojektit, muut design- ja suunnittelutyöt sekä taideteokset ja askartelut.

Mitä huomioida uuden leivänpaahtimen valinnassa?

12 Dec 2021

Uusi leivänpaahdin tuo arkeen pienen ripauksen luksusta. Vasta paahdettu paahtoleipä on herkullinen aamu- tai välipala ja hyvällä leivänpaahtimella tämä herkku valmistuu hetkessä. Millaisia asioita sitten kannattaa ottaa huomioon, kun on aika ostaa uusi leivänpaahdin? Löydät tästä artikkelista hyviä vinkkejä uuden leivänpaahtimen valintaan.

Leivänpaahdin design-esineenä

Osa suosii leivänpaahdinostoksilla pääasiassa erityisen toiminnallisia paahtimia, joissa on mahdollisimman paljon lämpötilan säätöjä ja muita toimintoja. Tämäkin on toki ok, mutta nykymalleissa on mahdollista yhdistää upea design monipuoliseen toiminnallisuuteen – joten miksipä et iskisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Parhaimmillaan leivänpaahdin voi nimittäin olla jopa design-esine, joka tuo keittiön ilmeeseen ripauksen tyylikkyyttä. Tyylikäs leivänpaahdin on mukava laittaa esille, eikä sitä välttämättä tarvitse nostaa piiloon keittiönkaappien ovien taakse. Myös leivänpaahdin voi olla kauniisti muotoiltu ja henkiä keittiön omaa tyyliä!

Juuri nyt leivänpaahtimissa suositaan klassista muotoilua sekä retrotyyliä – on oma valintasi, kumpi vaihtoehdoista miellyttää enemmän juuri sinun esteettistä silmääsi tai sopii paremmin keittiösi ilmeeseen. Leivänpaahtimen muotoilussa on ulkonäön lisäksi tärkeää kiinnittää huomiota laitteen kestävyyteen. Kestävään ja toiminnalliseen leivänpaahtimeen kuluttaja sijoittaa mielellään hieman enemmän kuin halpispaahtimeen, joka ei miellytä silmää eikä ole kovin kestävä tai toiminnallinen.

Mistä löydän tietoa parhaista leivänpaahtimista?

Vertailusivusto parastestiopas on koonnut kattavan tietopaketin parhaista leivänpaahtimista ja sivustolla on myös testattu erilaisia leivänpaahdinmalleja. Tähän monipuoliseen testisivustoon ja sen leivänpaahtimia koskevaan pakettiin kannattaa ehdottomasti tutustua, jos olet etsimässä kotiisi uutta leivänpaahdinta. Testissä hyvin menestyneitä malleja olivat esimerkiksi Cuisinart-leivänpaahdin, Smeg-leivänpaahdin ja Magimix Vision Toaster. Löydät sivuston avulla testin suosituimmat leivänpaahtimet hyvään hintaan, sillä sivusto ohjaa sinut suoraan verkkokauppaan, josta kyseistä testissä hyvin menestynyttä leivänpaahdinta on saatavilla edulliseen hintaan. Jos löydät oman suosikkimallisi sivuston esittelemien leivänpaahdinten joukosta, on mallin hankkiminen omaan kotiin erityisen helppoa ja sujuvaa.

Sisustus ja design

4 Aug 2021

Oletko aina miettinyt, mitä sisustamisella oikeastaan tarkoitetaan? Sisustus on laaja alainen käsite, ja sitä voi opiskella monissa oppilaitoksissa. Tässä artikkelissa kerromme sisustuksesta ja designista ammattina sekä alan opiskelumahdollisuuksista.

Sisustus ammattina ja alana

Sisustamisella eli sisustuksella tarkoitetaan jonkin rakennuksen tai kulkuneuvon sisätilojen järjestämistä ja varustamista. Sisustusalan ammattilaiset ovat oma ammattikuntansa, heillä on myös oma koulutuksensa ja omat ammattijärjestönsä. Työn tavoitteena on luoda nimenomaan tilan käyttäjän tarpeisiin sopivia, viihtyisiä toimintaympäristöjä, joiden suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon sekä taloudelliset että ympäristöeettiset näkökulmat.

Käytännössä sisustaminen tarkoittaa lähinnä kalusteiden sekä sisätiloissa käytettyjen värien ja materiaalien sekä valaistuksen suunnittelua. Sisustaa voi sekä yksityisiä että julkisia tiloja, liikehuoneista ja kulkuneuvoja, kuten lentokoneita, junanvaunuja ja laivoja. Alana sisustus on usein osittain päällekkäinen rakennusarkkitehtuurin ja teollisen muotoilun kanssa, mutta yleensä siitä puhutaan erillisenä alanaan.

Missä sisustamista voi opiskella?

Sisustusalaa voi opiskella monissa oppilaitoksissa ja monilla kouluasteilla ympäri Suomen. Ammatillisissa oppilaitoksissa voi opiskella käsi- ja taideteollisuuden perustutkinnon, jonka suorittaminen antaa oikeuden käyttää artesaanin ammattinimikettä. Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto puolestaan johtaa visualistin tutkintoon. Jos haluat tähdätä sisustusarkkitehdiksi, voit hakea opiskelemaan Aalto-yliopistoon opiskelemaan rakennettua lähiympäristöä pääaineenasi sisustusarkkitehtuuri. Muotoilua voi opiskella myös monissa ammattikorkeakouluissa ympäri maan.

Sisustamisen ammattilainen voi työllistyä esimerkiksi sisustusliikkeeseen tai huonekaluja valmistavaan yritykseen. Myös oman tuotemerkin luominen ja oman yrityksen perustaminen on mahdollista kaikilla sisustamiseen liittyvillä aloilla. Suurin osa sisustusalan koulutuksista alkaa syksyllä, ja niihin haetaan kevään yhteishaussa, mutta voit etsiä myös tammikuussa aloittavia koulutusohjelmia.

Sisustamista pidetään toisinaan hieman elitistisenä ja kalliina harrastuksena ja toisaalta ammatinvalinnan näkökulmasta työnä, josta ei välttämättä saa riittävää toimeentuloa. On totta, että erityisesti opiskeluaikana toimeentulo voi olla haastavaa. Suomessa on tapana rahoittaa opintoja osa-aikatyöllä tai opintolainalla, jonka saamisessa pankkien asiakaspalvelut, esimerkiksi Nordea asiakaspalvelu, auttavat mielellään.

Eero Aarnion design on pop!

25 Apr 2018

Eero Aarnio on suomalainen muotoilija, jonka työt ovat saaneet osakseen ylistystä. Eeron tyyli on skandinaavisen linjakasta eikä Eeron lahjakkuus jää huomaamatta. Usein sanotaan, että suomalaisen kannattaa suosia suomalaista ja designin kohdalla tämä pitääkin erityisen hyvin paikkaansa - löytyyhän meiltä Eero Aarnion lisäksi myös monia muita lahjakkaita ja kuuluisia muotoilijoita, jotka edustavat skandinaavista tyyliä!

Haluaisitko tietää, miten Eero Aarnion design Vaasi-valaisin on syntynyt?

27 Mar 2018

Eero Aarnio on yksi suomalaisen designin taitavimmista suunnittelijoista ja hänen suunnittelemaansa Vaasi-valaisinta voidaan pitää jopa klassikkona. Youtubesta löytyy mielenkiintoinen tarina siitä, kuinka Eero Aarnio alunperin loi kuuluisan valaisimensa. Jos designin maailma kiinnostaa sinua, kannattaa ehdottomasta kuunnella tarina suunnittelijan itsensä kertomana! Tällaiset tarinat avaavat designiin aivan uudenlaisen, kansantajuisen, näkökulman, mikä on erityisen tärkeää, jotta design olisi kaikkien ulottuvilla!

Kulutusluotolla kämppä unelmakuntoon

8 Feb 2018

Omistatko asunnon? Onko se juuri sellaisessa kunnossa, jossa haluaisit sen olevan? Vastaus jälkimmäiseen kysymykseen on hyvin monessa tapauksessa puhtaasti ei. Aina nimittäin löytyy jokin paikka joka on hieman krempallaan. Tai jokin vanha huonekalu pitäisi saada uusittua. Tai kaipaisit vain vähän uutta eloa väljähtäneeseen sisustukseen. Tai... mitä tahansa. Täydennä sinä listaa.

Me vietämme suurimman osan elämästämme kotona, joten on ikävää, jos siellä ei viihdy tai jokin siellä ärsyttää. Voi olla, että omistat paljon vaatteita, mutta ne eivät mahdu nykyiseen huonosti suunniteltuun vaatekomeroosi. Voi olla, että talosi ikkunat ovat vanhoja ja aiheuttavat lisälämmityskuluja. Nämä asiat olisi hyvä saada muutettua asumisviihtymisen takia. Stressitön koti avittaa kohti parempaa elämää.

Ainoa ongelma asunnon kuntoon laittamisessa on, että se maksaa. Minimissään korjaukset maksavat joitakin kymppejä, mutta yleensä puhutaan vähintään satasista eikä tuhannet ole mikään poikkeus. Onneksi nykyään on helppoa hakea internetistä kulutusluottoa ja saada unelmakoti askeleen lähemmäksi.

Laina muutaman klikkauksen päässä

Jos remontin tekee joku ulkopuolinen, niin silloin kannattaa aina kilpailuttaa urakoitsijat. Usein tarjouksissa on paljon ilmaa. On tullut vastaan tapauksia, joissa urakoitsija on koittanut kepillä jäätä ja antanut tarjouksen, jossa on monta tuhatta euroa lyöty tavallisen hinnan päälle. Kyse voi olla yrittäjästä, jolla on paljon tilauksia, mutta voisi tulla tekemään ylimääräisen urakan jos saa siitä mehevän palkkapussin.

Sama asia pätee myös lainarahaan. Jos haluat remontoida asuntoasi, niin älä missään nimessä ota ensimmäistä vastaan tulevaa lainarahatarjousta. Muistaa aina kilpailuttaa nekin. Nykyään se on aikaisempaa helpompaa, sillä internet on tarjolla lainantarjoajista. Jos et halua pankistat remonttilainaa, niin kannattaa käyttää esimerkiksi lainarahahakukoneita, jotka etsivät sinulle parhaan mahdollisen lainoittajan parhailla mahdollisilla lainaehdoilla.

Suomalainen design on maailmankuulua

29 Jan 2018

Kaipaako kotisi uutta designia? Haluaisitko suosia suomalaista designia, muttet oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Jos vastasit molempiin kysymyksiin kyllä, kannattaa katsoa Youtubesta löytyvä inspiroiva video Helsinki Design Market 2017 -tapahtumasta. Videolta löytyy mielenkiintoisia mielipiteitä suomalaisen maailmankuulun designin tilasta sekä vinkkejä siitä, millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota valitessasi design-esineitä omaan kotiisi.

Isojen miesten vaatteet

22 Aug 2017

Monesti vaatekaupassa shoppailija turhautuu, kun ei löydä sopivan kokoista tai mallista vaatetta itselleen. Vaate voi muuten olla hyvän kokoinen, mutta jostain ikävästä kohtaa se kiristää tai pullottaa. Tuttu ilmiö varmasti kaikille.

Mutta oletko koskaan ajatellut, millaista on ison ihmisen käynti vaateliikkeessä? Se on vähintäänkin haastavaa, varsinkin silloin, kun asiakas on erityisen kookas. Useinkaan isot miehet eivät löydä itselleen sopivia vaatteita, koska heille tarjonta on muita vähäisempää.

Minkä kokoinen sitten on todella iso mies? Se vähän riippuu tapauksesta. Tavallisesti vaatekauppojen suurimmat paitojen koot päättyvät XXL:ään, mutta monelle se voi olla vielä auttamattoman pieni koko. Isojen miesten liikkeissä vaatekoot yleensä alkavatkin vasta siitä, mihin muissa liikkeissä koot päättyvät. Isojen miesten paidoissa koot jatkuvat 8XL:ään ja housujen vyötärömitoituksessa jopa W70:een.

Netistä löytyvät vaatteet kaiken kokoisille

Monesti isot miehet joutuvat tilaamaan vaatteensa netistä, koska heille suunnattuja vaateliikkeitä ei löydy kaupungista. Tai jos löytyy, ne eivät tarjoa laajaa tai kovin muodikasta valikoimaa, mikä on ikävää. Tyylikkyyden ei pitäisi olla painokysymys.

Netissä valikoima on parempi, mutta siellä ostamisessa on omat ongelmansa. Usein ei nimittäin tiedä, minkä kokoinen vaate sitten löytyykään postipaketista, kun sitä ei pääse testaamaan etukäteen. Kuitenkin mittanauhalla ja pienellä vaivannäöllä pääsee jo pitkälle.

Kannattaa ensiksi katsoa netistä, minkä kokoinen tuote on esimerkiksi rinnanleveydeltä tai hihanpituudelta. Yleensä myyjä antaa tuotteesta tarkat mitat. Sen jälkeen täytyy vain mittailla oman kehon vastaavat kohdat, jolloin paljastuu, kannattaako tilata isompi vai pienempi koko, vai ehkä valita kokonaan toinen tuote. Näin vältetään tilanne, jossa tilatun tuotteen joutuu lähettämään takaisin, koska se oli väärän kokoinen.

Jos nyt olet etsimässä itsellesi vaatteita, etkä löydä tarpeeksi suuria kokoja, kannattaa käydä tutustumassa esimerkiksi Motley Denim valikoimiin. Siellä on tarjolla runsas kattaus erilaisia vaatteita farkuista, bleisereihin ja urheiluvaatteisiin.